Jep. minä ja mun Reissumies. Maailman parasta leipää -tosimiesten leipää. Mä voisin vedellä pussillisen kerralla.

Tiätteks kaverit ku toi mun ruokailu aiheuttaa sekavia tunteita ihmisissä. Toiset nauraa, toiset tuijottaa ihmeissään, äiti ja isi yleensä hermostuu.Mä nimittäin oon sitä mieltä että jokainen ruokailuhetki on erillinen show. Kun mä nään ruokapurkin -tai ihan vaan jollain kahvikupin kädessä, mä alan huutamaan ku hyeena. Yleensä mä sit pääsenki syöttötuoliin ja saan jotain suuhuni. Äiti sano että se on paska mutsi kun se on ottanu tommosen tavan. Must se on ihan kiva juttu! Paitsi jos oon äitin kans kaksisteen kotona; -se kun ei anna mun syödä ihan kaikkea. kahviakin saan vaan pari lusikallista, vaikka mä kestän helposti puolikin kupillista. Ja papan synttäreillä kiskoin lautasellisen lohikeittoa. Eikä tullu ees maha kipeäksi. Niin, ja naapurin Nappi-koiran luut on hyviä. Ja meidän kissojen ruuat. Mut kaikista ruokkijoista isi on ihan paras! Mä sain yksikin päivä syödä isin kansallisruokaa. Se oli melkoista herkkua.    Namnam! Isillä vaan ei oo toi jälkihoito oikein hallussa. Mulla kun on tapana päristä ja tehdä kaikkea mahdollista syödessä, niin tuppaa aina olemaan vähän sotkussa toi meikäläisen turpavärkki. Toisinaan onnistun myös saamaan päähäni sotkuja, joten isin jälkihoito-yksikkö saapuu paikalle ja vie mut pääpesulle...  Niin että joko taas otettais yhteyttä sinne sosiaalivirastoon...

Ai joo. yks juttu. Mulla ei vieläkään o hampaita. Äiti luuli jo kerran et nyt. Mut ei mitään. Mut kyl toi safkaaminen sujuu ilman hampujakin. Vili-serkulla on suu jo täys hampaita, vaikka se on mua 3 kk nuorempi, eikä se oikein diggaa mun vanhempien tarjoamista ruuista. Mä en taidakaan haluta hampaita, jos ruokahalu menee tolle tolalle...